Korttirinki, osa 4
8 Lokakuu, 2008 kirjoittaja catriina |
Tällä kerralla tarvikkeet tulivatkin sitten Minnikseltä ja täytyy sanoa, että olivat aikamoinen ylläri värityksensä osalta :D! Mutta erittäin positiivinen sellainen, pitääkö sitä olla niin kaavoihin kangistunut muka joulunkaan suhteen - no ei! Eilen illalla sain vihdoinkin yhden kortin noista materiaaleista tehtyä ja jäljelle jäi vielä tavaraa toiseenkin korttiin, jee! Erityisen ihastunut olin leimakuvaan, jota oli ihana väritellä. Suuret kiitokset siis Minnis näistä materiaaleista :).

Korttipohja ei siis ole taitettu ihan tasaisesti puoliksi vaan tuo oikealla, taaempana näkyvä valkea, kohokuvioitu suikale näkyy kortista silloinkin, kun kortti on suljettuna :). Eniten päänvaivaa tuotti tuo hapsunaru, mutta sain minä sen tuohon jotenkin sumplittua… Keijukaisessa on kimalleliimaa siivissä, sädekehässä sekä kaulakorussa, ja liimalla on sotkettu myös tuo pompula kukkasen keskellä. Kenellehän uskaltaisi näin rajoja rikkovan joulukortin postittaa ;)…


Kiva ettei matskut kuitenkaan ihan hirveät olleet väreiltään :o))
Kauniin kortin sait aikaiseksi, tykkään että olet värittänyt enkelin vihreäksi, passaa hyvin vaalean punaiseen. Ja mä itse tykkään noista hapsunauhoista kovasti, ja tässäkin olet sen kauniisti asetellut.
Aivan mahdottaman kauniisti olet tuon enkulin väritelly, upeat värit
Ja muutenkin hieno kortti!!